lauantai 15. kesäkuuta 2013

Stipendihakemus tekstiilityön lukiodiplomille 2013

Tekijä: Kiia Linos

Koulu: Tiirismaan lukio , Lahti

Opettaja: Minna Lindqvist

Edeltävät opinnot:       

TS 1 Minä ja tekstiili, " Lempivaatteet", 9

TS 2 Monikulttuurinen käsityö, " Rakkaus nuoren silmin", kansainvälinen yhteistyöprojekti; Kannaksen lukion, Kuopion tanssilukion ja Jegorevskin taidelukion kanssa, 9

 TS6 Kestävä kehitys, teemana 1+1=1 kahdesta vanhasta ja käytetystä tuotteesta yksi uusi käyttökelpoinen tuote, 10

Luonnehdinta tekijästä:

Kiia pohdiskelee, harkitsee ja suunnittelee tavoittelemansa tuotteet ennen toteuttamista. Hänellä on taitavia oivalluksia ja hän jatkokehittelee ne teknisesti toteuttamiskelpoisiksi. Hän valmistamansa käsityötuotteet ovat tyylikkäitä, esteettisia, aikaansa seuraavia, innovatiivisia ja kestävän kehityksen hengessä toteutettuja. Hänelle erityisen ominaista on periksiantamattomuus ja valtava halu oppia ja kehittyä lisää.

Työ:

HYVÄ KOLMINKERTAISUUS

Ihmisen elämänkaari tuolien avulla kuvattuna. Alussa syöttötuoli vauvalle ja sen toiminnallisesti mietitty ja suunniteltu pehmuste. Keskivaiheessa nuorelle tai aikuiselle tarkoitettu jakkara, joka on käytännöllinen ja helppo siirtää paikasta toiseen ja käy kaikenlaisiin tiloihin. Lopussa vanhukselle keinutuoli, jossa on päällisenä upea, arvokas ja lämmin turkisvuota.


perjantai 14. kesäkuuta 2013

Syöttötuoli



Syöttötuoli lapselle ja toimiva pehmuste







Jakkara nuorelle ja aikuiselle

Vetoketjujen tilalla piti olla pörröistä lankaa, mutta se ei toiminut käytännössä. Jatkoin vetoketjulinjaa ja penkistä tuli tosi siisti. Vetskarit ovat kuin teitä, joita meillä nuorilla on valittavana paljon.

Vetoketjujen liimaus oli hieman haastavaa, mutta se onnistui. Liima oli koulun askarteluliimaa, mutta piti ketjut hyvin paikoillaan. Vaikka vetoketjut näyttävät olevan sekaisin, niin niillä on tarkka, suunniteltu järjestys. Penkin jalkojen kohdalle piti jättää sopivat raot, rajoitti hieman sommittelua.